Kevään kiinnostavin jäähallikonsertti lähestyy – WE ARE LTI:n VIP-menu julki


wearelti

Virallinen Lahti-päivän konsertti WE ARE LTI järjestetään 1.4.2017 Lahden Isku Areenalla. Konsertissa lavalle nousevat Apulanta, JVG ja ensimmäistä kertaa omalla keikallaan nähtävä Lahti United. Tapahtuman juontaa lahtelaistubettaja Jaakko Parkkali.

Tapahtuman järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa ja konserttiin on myyty jo lähes tuhat lippua. Yleisön lisäksi myös paikallisilla yrityksillä on riittänyt mielenkiintoa tapahtumaa kohtaan.

– Mukavasti olemme saaneet paikallisia yrittäjiä innostumaan WE ARE LTI:stä, mikä tukee myös koko homman ideologiaa eli halusimme luoda tapahtuman, joka on koko Lahen alueen yhteinen juttu ja ylpeydenaihe. Lippuja on liikkunut jo mukavasti ja uskon, että huhtikuussa saamme kunnon karnevaalit aikaiseksi, Summer Up:n ja WE ARE LTI:n tapahtumatuottaja Erik Jääskeläinen kertoo.

Tapahtuman VIP-paketit ovat tarkentuneet ruokailumenua myöden. VIP-ruokailumenun on suunnitellut Lahden Seurahuoneen Trattoria-ravintolan keittiömestarina toimiva Ville Penttilä. Tapahtuman VIP-ruokailun painopiste on tuoreissa ja raikkaissa streetfood -vaihtoehdoissa.

– Jos jossain Suomessa, niin Lahessa on syöty streettiä jo kauan ennen kuin siitä tuli muotia. Koska aika menee eteenpäin, myös perinteet voivat muuttua, on aika kohdata maailman makuja, mukissakin, Penttilä kuvailee itse kehittämäänsä menua, joka sisältää muun muassa candyporkkanahodareita ja lohimukin.

Penttilän herkullista menua pääsee maistelemaan WE ARE LTI:n kolmella myynnissä olevalla VIP-paketilla, jotka kaikki sisältävät saman ruokailun. Lounge-VIP oikeuttaa ruokailun lisäksi eturivin seisomapaikkoihin erikseen rajatulta VIP-alueelta. Klubi-VIP oikeuttaa puolestaan ruokailuun sekä paikkoihin Isku Areenan Klubikatsomosta (C-katsomo). Kolmas VIP-luokka ovat aitiovieraat.

Lounge- ja Klubi-VIP-paketit on mahdollista hankkia suoraan Ticketmasterin verkkosivuilta, kun taas aitiovaraukset tapahtumaan tulee tehdä sähköpostilla osoitteeseen natalia.lehtinen(at)pelicans.fi.

 Liput tapahtumaan: http://www.ticketmaster.fi/event/we-are-lti-lippuja/195395

Tapahtuman VIP-menun näet tästä ->